Tunnustussuhdeteorian kysymyksenasettelut ovat tuttuja sielunhoidollisesta ja psykologisesta kirjallisuudesta, joka on pitkään kuulunut vakiolukemistooni. Olen siis jo aiemmin suonut ajatuksen jos toisenkin aiheelle, puhumattakaan rakkauden olemuksen pohtimisesta; mitä rakastaminen todella on - aktuaalisena ja koettuna?
Honneth pitää tunnustusta yläkäsitteenä rakastamiselle, kunnioittamiselle ja arvostamiselle. Kuten Heikki totesi, Honneth erottaa nämä ehkä liian jyrkästi toisistaan. Ainakin ideaalitilanteessa kunnioituksen ja arvostuksen tulisi sisältyä rakkauteen, vaikka tässä tulitikkutyttöjen maailmassa niin ei aina tapahdu. Erityisen kummalliselta erottelu tuntuu arvostamisen suhteen. Honneth liittää arvostamisen ihmisen kykyihin, mutta erottaa sen kuitenkin välineellistävästä arvostamisesta - siispä Honnethin täytyy tarkoittaa, että ihmistä on arvostettava kokonaisuutena, vaikka hänen kykyihinsä perustuva työpanos olisi korvattavissa toisella. Tämä taas palautuu rakastamiseen, sillä mitä muuta rakastaminen on?
Rakastaa-sanan erilaiset käyttötavat pitäisi selkeästi erottaa toisistaan. Mielestäni pelkkää seksuaalista halua ei voi edes nimittää rakkaudeksi; kyseessähän on omien tarpeiden tyydyttäminen. Se ei täytä ainakaan Aristoteleen määritelmää, jonka mukaan rakastaminen on sitä, että välittää jonkun hyvinvoinnista tämän itsensä tähden. Tässä merkityksessä sanaa useimmiten käytetään Raamatussa, ja tähän itsekin pitäydyn. Vaikeampi kysymys on, pitäisikö myös voimakkaan kiintymyksen tai pitämisen ilmaisemiseen käyttää jotakin muuta sanaa. Kuitenkaan rakastaminen toimintana ei käsitykseni mukaan vaadi kiintymyksen tunnetta - on mahdollista toimia jonkun tosi parhaaksi, vaikka inhoaisi häntä. Silti en halua vähätellä tunteiden merkitystä; uskon tunteiden olevan osa ihmisyyden ydintä, jotakin hyvin syvää ja perustavaa meissä, mitä ei voi erottaa mistään toiminnastamme. Mutta eivätkö toiminta ja tunteet voi olla vuorovaikutuksessa, jolloin toiminta voi yhtä hyvin luoda tunteita kuin
tunteet toimintaa?
Charles Taylorin mukaan tunnustuksen saaminen on elintärkeä inhimillinen tarve. Ainakin rakastetuksi tuleminen on; yhteiskunnallisissa suhteissa taitaa useammin olla kyse kunnioituksen ja arvostuksen kaipuusta. Esimerkiksi seksuaaliset vähemmistöt hakevat hyväksyntää, toisin sanoen arvostusta, vaatiessaan muille seksuaalisuhteille yhdenmukaista asemaa heterosuhteiden kanssa. Suomalaisessa yhteiskunnassa kaiketi hyväksytään aika laajalti homo- ja biseksuaalisuus. Toisin on pedofilian ja monien muiden laita, vielä. Mutta millä perusteella näiden välille tehdään ero? Jos ajatellaan eri vähemmistöjen oikeutta tunnustukseen, miksi se evätään joiltakin ja suodaan toisille? Eikö pedofiileilla ole oikeutta toteuttaa seksuaalisuuttaan? Eivätkö he ole rationaalisia, arvostelukykyisiä persoonia? Sellaisina heitä pidettiin esimerkiksi antiikin Kreikassa, vaikka poikarakkaus olikin monisyinen ilmiö.
Jos tunnustuksen myöntäminen perustuu vain ryhmän uskomukseen oikeuksistaan ja heidän rationaalisuuteensa, tunnustusta voi vaatia melkein mille tahansa. Tunnustuksen suomisessa onkin viime kädessä kyse siitä, mitä yhteisö tai yhteiskunta pitää totena ja oikeana. Kun demokratiassa ei ole viimeisiä totuuksia taikka arvoja, ei liene ihme, että joskus tunnustuksen saamiseksi on taisteltava. Koskapa tarve tunnustuksen saamiseen on niin polttava, tunnustuksen myöntäminen tai evääminen on vahva vallankäytön väline. Sikäli kuin tunnustusta voidaan pitää jonkinlaisena hyväksyntänä, näin tulee ollakin. Miksipä muuten yhteiskunnassa ylipäätään olisi lakeja, kuin siksi, ettei kaikkien kaikkea toimintaa voida hyväksyä.
Toimijan ja toiminnan erottaminen voi joskus olla vaikeaa tai lähes mahdotonta. Näin esimerkiksi seksuaalisten vähemmistöjen ollessa kyseessä, koska tunnustus koskee heidän identiteettiään. Tilanne on kuitenkin sama useammin kuin uskoisi. Luultavasti jokainen meistä on omaksunut osaksi identiteettiään jonkin tai joitakin asioita, joita voidaan pitää yleisesti tuomittavina. Eräs lähetystyössä ollut tuttavani totesi, että jokaisessa meissä asuu pieni rasisti. Toisin sanoen, identiteettiimme on kietoutunut uskomus, jonka mukaan oma elämäntapamme on muita parempi ja siksi olemme heitä ylempiä. Loistava esimerkki toimijan identiteetin ja hänen toimintansa erottamisen tärkeydestä on luterilainen perisyntikäsitys ja sen seuraukset. Jumalan loi kaiken hyväksi, mutta ihminen lakkasi uskomasta Jumalan hyvyyteen ja kääntyi häntä vastaan. Niinpä synti turmeli ihmisen perusteellisesti. Tämä ei tarkoita, ettei ihmisessä olisi mitään hyvää, vaan että hän on kykenemätön ymmärtämään ja toteuttamaan täydellistä hyvää. Joka ainoan ihmisen identiteetti on siis jollakin tavalla vääristynyt - vääntynyt C.S. Lewisin sanoin. Jokainen meistä joutuukin lähimpiensä kanssa tilanteisiin, joissa ei voi suoda tunnustusta heidän teoilleen, vaikka rakastaisi heitä tai hyväksyisi ja tunnustaisi heidät persoonina. Ja voidaksemme elää toistemme kanssa rauhanomaisesti tämän erottelun tekeminen on elintärkeää.
Joskus tunnustuksen myöntämiseen liittyykin sovittamattomia ristiriitoja. Esimerkiksi juuri pedofiilien kohdalla kahden ryhmän erilaiset tarpeet ja oikeudet törmäävät. Vielä tällä erää tuntuu luontevalta sanoa, että lapsia tulee suojella heidän alaikäisyytensä perusteella. Voi kuitenkin kysyä, että miksi lapsia sitten tulisi kuunnella muissa heitä koskevissa tärkeissä päätöksissä? Mitä tapahtuu sitten, kun julkisuudessa alkaa esiintyä lapsia, jotka kertovat nauttivansa seksistä aikuisten kanssa? Tällaisia lapsia tullaan varmasti näkemään, sillä lapsen identiteetti riippuu vielä täysin aikuisen suomasta tunnustuksesta (mikä on tosin vain nykyinen psykologinen, lue, tieteellinen näkemys); jos seksi asetetaan hyväksynnän ehdoksi, lapsella ei ole juuri vaihtoehtoja. Kuten yleisesti tunnustettua, myöskään tieteen tulokset eivät ole lopullisia totuuksia. Jos seksistä nauttivia lapsia löytyy riittävästi, onko syytä ruveta epäilemään aiempia löytöjä lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön tuhoisista vaikutuksista? Tunnustuksen suomisessa on siis perimmiltään kysymys siitä, mitä ja ketä uskotaan, ja mitä ovat arvot näiden uskomusten takana. Eräs demokratian porsaanreikä onkin se, että suuri enemmistö saattaa erehtyä.
Tunnustuksesta käydyn taistelun suunta voi muuttua. Vielä pienen hetken homoseksuaaleja voidaan pitää tunnustusta hakevana vähemmistönä. Hyvää vauhtia varsinaiseksi vähemmistöksi ovat kuitenkin muotoutumassa ne, jotka uskovat miehen ja naisen elinikäisen avioliiton olevan paras mahdollinen ympäristö ihmisen seksuaalisuuden toteuttamiselle. Mitä oikeuksia tällä vähemmistöllä on tai tulee olemaan? Suomessa he kenties saavat säilyttää omantunnon- ja sananvapautensa, toisin kuin Ruotsissa. Tosin Suomessakin nämä oikeudet on naispappeuden vastustajilta jo käytännössä evätty.
"Maailmassa on vähemmän rakkautta", Heikki totesi lähes surulliseen sävyyn luennon loppupuolella. Ensimmäinen reaktioni oli, että kyseessä on myytti. Sitten mieleeni tuli katkelma Matteuksen evankeliumista (24:12): "... sen tähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus." Kristillinen klisee kuuluu, että Jumalan laki on elämän oma laki. Toisin sanoen, Jumala luojanamme tietää mikä on meille parasta, ja on antanut meille Raamatussa manuaalin elämää varten. Jos emme koeta seurata hänen tahtoaan, saamme syyttää itseämme kurjista seurauksista. Lain on tarkoitus suojella meitä; toisaalta se osoittaa meille, kuinka kykenemättömiä me olemme täyttämään Jumalan asettamia hyvän elämän standardeja.
Raamatun laki on tiukin mahdollinen, ja ilman armoa ihminen musertuisi sen alle. Vaikka Jumala ei anna tunnustusta teoillemme, hän antaa meille täyden tunnustuksen persoonina (Jeremia 31:3, 20, 33-34, Jesaja 57:15). Jeesuksen vapaaehtoisen uhrin tähden Jumala näkee meidät sellaisina, kuin olisimme ilman syntiä ja antaa anteeksi alamittaisuutemme (Jesaja 53:4-5). Hänen, joka eli vaikeimman mahdollisen hmiselämän, sanotaan olleen täynnä armoa ja totuutta (Jesaja 53:3, Johannes 1:14). Rakkauden varjolla ei voi sallia toisten ihmisten vahingoittamista; myöskään tunnustuksen myöntäminen väärin perustein ei korjaa varsinaista ongelmaa - sitä ettemme kykene täydelliseen hyvyyteen, totuuteen ja rakkauteen.
Kuitenkin nykyään pidetään kovina ja rakkaudettomina niitä, jotka pyrkivät elämään Raamatun ohjeiden mukaan. Samaan aikaan raja oikean ja väärän välillä on muuttunut kaltevaksi pinnaksi, jonka tarttumakohdat vähenevät vähenemistään. Jos ei ole kiinnekohtia, olemmeko luisumassa anarkiaan, takaisin vahvemman päätäntävaltaan? Kuka määrittelee oikean ja väärän? Kenen intressit sanelevat lait?
Niin monet laulut rakkaudesta ovat taivaan tuuliin haihtuneet,
ja tuhannesta lupauksesta ovat jäljellä vain kyyneleet.
Taas uuden ajan trubaduurit maalailevat pilvilinnojaan,
mutta sydäntemme kivimuurit saavat kaiken kauniin kuihtumaan...
Mitä rakkaus on? Sitä kauan hain.
Hetkenkö huumaa, valhettako vain?
Mitä rakkaus on, rakkaus ikuinen
- vain luota ristin löydät vastauksen.
Me olemme niin yksin loppuun saakka, maassa jossa pimeys vallan saa.
Ihminen on ihmiselle taakka, ja rakkaus on vain kauppatavaraa.
Mitä teimme tälle maailmalle? Mistä pimeys hiipi sydämiin?
Rakkaus jäi ahneutemme alle, ja paratiisin portti suljettiin.
Mitä rakkaus on? Sitä kauan hain.
Hetkenkö huumaa, valhettako vain?
Mitä rakkaus on, rakkaus ikuinen
- vain luota ristin löydät vastauksen.
- Pekka Simojoki & Exit
***
Sekunnissa ikuisuus - nykyfilosofian luentopäiväkirja I - 10/10. 9.12.2004.
1.8.05
Väkevä kuin kuolema
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
13 kommenttia:
Käsittääkseni ns. toiminnan teoreetikkojen oivallus liittyi juuri tuohon, toiminta muuttaa ihmistä ja synnyttää hänessä tunteita, eli vuorovaikutus kulkee nimenomaan kumpaankin suuntaan. Emme pelkästään toimi tietyllä tavalla koska tunnemme niin, vaan toiminnasta syntyy tunteita. Jos käyttäydymme rakastavasti, alamme myös tuntea jos ei nyt rakkautta, niin kuitenkin lämpöä. Jossain parisuhdeterapioissahan tätä on kai käytetty myös.
Tuohon oikean ja väärän väliseen pohdintaan sanoisin, että itse koen ihmisellä olevan universaalin tajun oikeasta ja väärästä. Ihmisellä on moraalinen vaisto. En tiedä mistä se tulee, onko se Jumalalta, vai onko se kehittynyt evoluutiossa, vai sekä että. Mutta koen, että käsitys oikeasta ja väärästä on varsin universaali ja riippumaton uskonnosta. No Eero Ojanenhan on kirjoittanut tästä kiinnostavasti ainakin Hyvyyden filosofiassa.
En itse jaa käsitystä, että heterot olisivat jäämässä alakynteen. Itse olen parikymmentä vuotta elänyt saman miehen kanssa enkä tunne elämäntapaani uhatuksi sen vuoksi, että homoseksuaalit hyväksytään.
Homoseksuaalisuus mielestäni eroaa pedofiliasta ja eläinten hyväksikäytöstä siinä, että kysymyksessä on kahden aikuisen ihmisen välinen suhde. He ovat suhteessa tasavertaisessa asemassa. Näinhän ei ole aikuisen ja lapsen välillä, ei myöskään ihmisen ja eläimen.
Minusta Raamatusta ei kannattaisi yrittää johtaa vastauksia siihen saako mies maata miehen kanssa tai nainen naisen. Tai saako aikuinen käyttää lasta hyväkseen vai ei. Minusta Raamatusta kannattaisi yrittää johtaa vastauksia siihen, miten voimme elää oikein, miten voimme kunnioittaa toisiamme ja olla vahingoittamatta toisiamme.
Kiitos kun kommentoit, iloitsen siitä. :)
* "universaali taju oikeasta ja väärästä" - Eri kulttuureista löytyy toki yhteisiä moraalisääntöjä, mutta erojakin on niin pajon, että en nimittäisi omaatuntoa tai moraalivaistoa universaaliksi. Jos esimerkiksi niin perustavasta asiasta, kuin milloin toisen ihmisen tappaminen on oikeutettua (maanpuolustus, abortti, eutanasia,...), ollaan vahvasti erimielisiä jopa hyvin yhtenäisessä Suomessa, niin entä maailmanlaajuisesti? Ojasen kirjaa en ole lukenut.
* seksuaalisesta suuntautumisesta - Enemmänkin on kyse ehkä avioliitto- tai perheinstituution taikka lasten jäämisestä ryhmänä alakynteen, kuin yksittäisistä ihmisistä.
Tasa-arvoargumentti on meille pätevä, mutta yritin juuri visioida sitä, mitä tapahtuu, kun tai jos se ei enää ole. Lapsiahan on alettu yhä enemmän pitää aktiivisina oman elämänsä tekijöinä, ja heitä kuunnellaan heitä koskevissa päätöksissä aiempaa tarkemmin. On mahdollista (todennäköisyydestä en sano mitään), että lasten tasa-arvoistuminen menee joskus niinkin pitkälle kuin pelkään.
* Raamatusta - Kuka saa maata kenenkin kanssa on eräs oikeaa ja väärää koskevista kysymyksistä. Toisin sanoen, kysymys siitä, miten meidän tulisi elää, jotta kunnioittaisimme toisiamme, emmekä vahingoittaisi ketään.
Kaikessa kirjoittamassani ei ole kysymys siitä, mikä on minun tai jonkun toisen mielipide, vaan siitä, mikä on totuus. Jos otetaan lähtökohdiksi usko siihen, että on olemassa Jumala, ja että hän on luonut kaiken, päädytään vääjäämättä siihen, että hän tietää parhaiten, mikä meille on hyväksi - kuten kirjoitin yllä. Jumalan tahdon mukaan eläminen ei ole välttämättä mukavaa, sillä Jumalan tähtäyspiste ei ole tässä vaan iankaikkisessa elämässä. Se ei tarkoita, että Jumala tahallaan kiusaisi ketään, vaan että joskus meidän parhaamme tarkoittaa kipua ja ahdistusta. Vaikka Jumala lyö, hän myös parantaa. Hän on kaiken lohdutuksen Jumala, joka on luvannut, että sikäli kuin täällä kärsimme hetken ja kevyesti, saamme kerran riemuita määrättömästi hänen kanssaan, iankaikkisesti. Eipä kristittynä elämisessä paljoa järkeä muuten olisikaan!
Tavat poikkeavat kulttuureittain toki, mutta silti tärkeistä asioista vallitsee yksimielisyys. Tappaminen on väärin, ystävän pettäminen on väärin, lapsista pitää huolehtia jne.
Todellisuudessa ihmiset tietenkin välillä tappavat, pettävät, laiminlyövät lapsia. Mutta normaali ihminen tuntee tällaisessa tilanteessa toimineensa väärin. Tämä on yleisinhimillistä. Luultavasti meistä on tullut ihmisiä juuri sen vuoksi, että meillä on ollut kyky erottaa oikea ja väärä.
Jos "lapsen tasa-arvoistuminen" etenee siihen suuntaan kuin pelkäät, niin minun käsittääkseni se tarkoittaa että ihmisen kyky erottaa oikea ja väärä on sumentunut. Näinhän voi toki tapahtua. Esim. sota on aina vääjäämättä tilanne, joka raaistaa ihmisiä, turruttaa heitä. Samoin voi ajatella, että nykyinen mediamaailma raaistaa ja turruttaa ihmisiä.
Mitä maanpuolustukseen tulee, niin eikö kaikkien kristittyjen pitäisi kieltäytyä aseista? Ja kirkon pitäisi lopettaa asevoimien siunaaminen? Eikö Raamatussakin sanota "älä tapa".
* "milloin toisen ihmisen tappaminen on oikeutettua (maanpuolustus, abortti, eutanasia,...)" - Tarkoitin tällä nimenoman sitä, että esimerkiksi meidän kulttuurissamme aborttia pidetään yleisesti oikeutettuna eli oikeana tietyissä tilanteissa (minä en pidä), vaikka se todellakin on tappamista. Ainakin aiemmin Intiassa on poltettu leskiä miestensä ruumiiden kanssa, mikä meistä on pöyristyttävää. Amerikoissa on kuolemanrangaistus käytössä, mitä myös paheksumme. Kuitenkin yleinen laki kaikissa näissä tapauksissa kaikissa maissa sanoo: älä tapa. Ja näissä kyseisissä tapauksissa ihmiset eivät useinkaan koe tekevänsä mitään väärää, koska heidän yhteisönsä pitää toimintaa oikeana.
Yritän siis sanoa: meitä ympäröivät ihmiset mielipiteineen, kultttuurimme ja historiamme vaikuttavat suuresti käsityksiimme oikeasta ja väärästä. Oikeastaan niistä ei voi absoluuttisessa mielessä (eikä paljon muutenkaan) puhua, jos ei oleteta jonkun ylemmän tahon, kuten Jumalan olemassaoloa. Sillä jos kaikki erilaiset keskenään ristiriitaiset moraalisäännöt ovat ihmisten keksintöä, millä perusteella ne laitetaan paremmuusjärjestykseen? Miksi yksi ihminen olisi pätevämpi kuin toinen sanomaan, mikä on oikein?
Kyllä, olet oikeassa: erilaiset asiat turruttavat oikean ja väärän tajumme. Juuri niin Raamatussakin sanotaan, ja lisäksi se, että itse asiassa omatuntomme on jo lähtökohtaisesti vääristynyt taikka vääntynyt, koskapa synnymme tähän maailmaan perisynnin alaisuuteen.
* kristitty ja maanpuolustus - Lukaise aluksi mitä Paavali sanoo esivallasta, siis valtiosta. Miekan kantaminen tarkoittaa siis, että valtiolla on Jumalan antama oikeus rangaista niitä, jotka rikkovat sen lakeja. Ilmeisesti siis se, joka tunkeutuu luvatta valtion alueelle ja alkaa tappaa sen kansalaisia, tekee näin. On siis oikeus puolustautua hyökkäystä vastaan, mutta ei aloittaa sotaa.
Vielä aiheeseen liittyviä Loesje-kommentteja Markkasen Jasun sivuilla.
Muutoin yleisenä lakina pätee: älä tapa.
Hups, pitää säätää vielä joku päivä nuo linkkivärit kuntoon, nyt niitä ei erota tekstistä. Linkit ovat siis sanojen "esivallasta" ja "Loesje-kommentteja" kohdalla. Tervemenoa:)
Taitavat nuo Paavalin ja Jeesuksen puheet olla vähän ristiriidassa sitten, mutta Paavalihan se tietysti varsinaisesti kristinuskon perustikin, eikä niinkään Jeesus. Joo, en tiedä, minusta kristittyjen taju oikeasta ja väärästä on vähän hämärtynyt jos tappamista aletaan puolustaa esivalta verukkeilla. Miksi kuolemanrangaistus sitten olisi väärin, kyllä Raamattu antaa myös tämän käskyn: silmä silmästä ja hammas hampaasta ja siellä on kosolti tarinoita tällaisesta toiminnasta. Jos mennään siihen, että toisen saa tappaa jos se ensin hyökkää, joudutaan kyllä äkisti melkoiseen suohon. Siis kuka oikeastaan hyökkäsi ensin? Ei sitä ole minusta niinkään helppo hahmottaa. Esim. Suomella ja Venäjällä on täysin erilainen kuva siitä kenen syy sota oli. Lastenkin kohdalla tämän huomaa. Ensin tilanne näyttää selvältä. Lauri veti Kirstiä turpaan. Mutta kun aletaan asiaa selvittää, paljastuu että Kirsti on jo pitkään ja sitkeästi vittuillut Laurille ja lopulta poikaparan pinna paloi. Siis kumpi aloitti vihanpidon? Tulkintakysymys. Riippuu kummalta kysyy, kumpaan uskoo.
Minulle Raamattu on oman aikansa tarinakirja. Kiinnostava ja merkittävä teos ilman muuta, mutta ei minun moraalini mittapuu. Jeesuksen opetuksesta sitä selkärankaa saattaisi löytyäkin, mutta Paavalin ja häntä seuranneiden kirkonkokousten vesitykset kyllä vievät Raamatulta minun silmissäni uskottavuuden.
Minulla on se käsitys, että kaikki uskonnot ovat yhtä lähellä tai kaukana Jumalasta. Tosin järjellähän ei mielestäni uskoa kannattaisi edes yrittää lähestyä. Se jos mikä on mysteeri.
* ensin edelliseen kommenttiini lisäyksenä, että jos jonkun omatunto ei salli asepalvelusta, niin hänen tulee totella omaatuntoaan.
* Raamatun ristiriitaisuudesta - Paavalin ja Jeesuksen sanojen, kuten koko Raamatunkin ristiriitaisuus on näennäistä. Siis syvemmältä tutkien huomaa, että eri kirjoittajat ajavat samaa asiaa, joskin eri näkökulmista. Aivan kuin puussa on oksia, jotka voivat kasvaa eri suuntiin - silti kaikki valoa kohti, kaikki saman puun oksia.
* Silmä silmästä -periaate - Samoin kuin älä tapa, on yhteiskunnallinen laki. Vanhassa testamentissa on paljon muitakin säädöksiä, jotka eivät enää kuulu kristitylle, sillä ne kuuluivat vanhaan liittoon, siihen, jonka Jumala teki Israelin kansan kanssa Mooseksen kautta. Liiton merkkinä olivat laintaulut, kymmenen käskyä.
Jeesuksessa, tämän ristinkuoleman kautta, Jumala teki koko ihmiskunnan kanssa uuden liiton, johon sana Uusi testamenttikin viittaa. Tästä voit lukea lisää heprealaiskirjeestä. Vanha liitto ei siis enää ole voimassa, ja siksi VT:n yhteiskunnalliset ja rituaalilait eivät koske meitä.
Jeesus ei tullut perustamaan mitään onnelaa maan päälle. "Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta." Hän ei myöskään kumonnut vanhan liiton lakia (linkki Matt.5:17-20), vaikka hänestä sanotaankin, että hän täytti lain meidän puolestamme. Vuorisaarnassa Jeesus päinvastoin tekee laista tiukemman, mutta Jeesus puhuu yksityisille ihmisille. Hänen sanomansa ei ollut yhteiskunnallinen uudistusohjelma. Opetuslapset luulivat varmaan pitkäänkin, että Messias on vain maanpäällinen kapinallinen, joka tulee vapauttamaan juutalaiset roomalaisten vallasta. Kuitenkin Jeesus käskee maksamaan veroa keisarille, mikä siis tarkoittaa alistumista tämän valtaan.
* Kuka hyökkäsi ensin - Totta, se on vaikea kysymys. Esimerkkisi tyttö mielestäni. Joskus asiat jää tulkinnan varaan, mutta on myös paljon tilanteita, joista voidaan nähdä, kuka aloitti kärhämän. Rauhaan riittäisi (jos emme olisi syntisiä) kuitenkin se, että jokainen tutkisi rehellisesti omia vaikuttimiaan.
* kuolemanrangaistuksesta en sano mitään, sillä asia on mietinnän alla.
* mitä tarkoitat sillä, että Paavali ja kirkolliskokoukset vesittivät Jeesuksen sanoman?
* Kristinusko ja muut uskonnot - Kristinusko on monessa suhteessa ainutlaatuinen. Ensinnäkin perusta on se, että ihminen ei voi palvella eikä lähestyä Jumalaa syntisyytensä vuoksi, joten Jumala lähestyy ihmistä ja tekee kaiken hänen puolestaan. Senkään jälkeen ihmisen jumalanpalvelus ei ole hänen omaa tekoaan, vaan Jumalan Pyhän Hengen aikaansaannosta.
Jeesus ei ollut mikään älykkö tai suuri opettaja. Jos ajatellaan, että Jeesus olisi ollut tavallinen ihminen, hänen väitteensä olisivat olleet aivan älyttömiä. Hänhän väitti olevansa hiljainen ja nöyrä - kuitenkin evankeliumien antaman kuvan mukaan häntä voisi pitää sangen ylpeänä, suulaana ja itsetietoisena - paitsi jos hän todella oli ja on Jumala, kuten väittää olevansa.
Kristinuskossa on kysymys armosta: siitä, että me saamme kaiken lahjaksi voimatta tehdä yhtään mitään sen ansaitsemiseksi. Ainut, mitä ihminen voi tehdä, on kieltäytyä pelastuksesta. Niinsanottu uskoontulokin on Jumalan työtä alusta loppuun.
Tästä seuraa se, että kristitty saisi levätä Jumalassa ja hänen rakkaudessaan, ja sikäli kuin mahdollista, Jumala sitä hänelle opettaakin. :)
* järki ja usko - loppuun asti Jumalaa tai uskoa ei voi järjellä käsittää, mutta on myös paljon sellaista, jota tutkia sekä ymmärryksellä että hengellä. ;)
Niin, Paavalin ja kirkolliskokousten vesityksellä tarkoitin sitä, että he ryhtyivät rakentamaan omaa teologiaansa, erilaisia käytännön järjestelyjä joita he rakentelivat omien tulkintojensa pohjalle. Sehän on ollut ihmisten valinta, että mitä tekstejä ja keiden todistuksia Raamattuun on valittu. Taustalla vaikuttanut kirkkoisien urapyrkimykset, halu tehdä politiikkaa, saada nimensä tunnetuksi. Vaikea nähdä Jumalan suurta suunnitelmaa siinä touhussa. No minähän en ole asiantuntija tässä. Hannele Koivusen väitöskirja käsitteli osaltaan kiinnostavasti sitä mikä oli naisen rooli tässä prosessissa. Missä vaiheessa naiset pudotettiin pois kristinuskon kaanonista, vaikka Jeesushan toki kiinnitti heihin huomiota ja kohteli tasa-arvoisesti. Paavalista ei voine sanoa samaa.
En tiedä mikä uskontokausi minulla taas on menossa kun jämähdin tähänkin keskusteluun, vaikka kokemuksesta tiedän ettei uudestisyntyneen kristityn ja tavallisen pulliaisen kesken voi syntyä uskonasioista yhteisymmärrystä, ellei pulliainen sitten käänny tai uskovainen menetä uskoaan, mitä en tietenkään kellekään toivo.
* Paavali ja kirkolliskokous - En minäkään ole asiantuntija. :) Oon lukenu jonkun verran tämäntyyppisiin aiheisiin liittyvää kirjallisuutta ihan omasta mielenkiinnosta, mutta silti. Tästä Raamatun kaanonista osaan sanoa sen verran, että ainakin teksteille on ollut tiukat kriteerit, esimerkiksi evankeliumeista kelpuutettiin vain ne, joiden kirjoittajat olivat tunteneet Jeesuksen henkkoht. Mieheni kommentoi, että nimen saaminen historiaan ei ole todennäköinen motiivi, koska Paavali ja co. olivat kuolleet UT:n muodostamisvaiheessa. Jos olet enemmän kiinnostunut tästä, niin etsi aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Ainakin sellainen kirja kuin "Raamatun inspiraatio" tulee mieleen.
Jumala toteuttaa suurta suunnitelmaansa, hän on kaikkivaltias, eivätkä meidän poliittiset tai muut pyrkimykset voi häntä estää. Hänellä on suunnitelma myös jokaisen luomansa olennon varalle, ei vain "suurille ihmisille".
* Jeesus ja naiset - Juuri Raamatustahan me näemme, että Jeesus piti naisia tasa-arvoisina miesten kanssa. Jos viittaat naispappeusasiaan, niin siinä ei ole kysymys tasa-arvosta. Jumalasta itsestäänkin sanotaan, että Jeesuksen pää ('johtaja') on Jumala. Kuitenkin sanotaan myös, että aikojen lopulla jokaisen polven pitää notkistua Jeesuksen edessä, eikä myöskään voi ajatella, että Jeesus olisi jokin alempi Jumala - kaikki kolme persoonaahan ovat samaa Jumalaa.
Aviomies on vaimon pää, Kristus seurakunnan pää. Jumala on järjestyksen Jumala, ja syystä, jota hän ei ole täysin kertonut meille, hän tahtoo, että paimenvirkaa hoitaa mies. Nainen saa siis opettaa ja olla ehtoollisavustajanakin, mutta ei toimia pappina. Raamatusta ei nähdäkseni löydy tukea ajatukselle, että papin virka kuuluisi naisellekin.
En usko Paavalin olleen naisvihaaja, olihan hänellä monia naisia hyvinä ystävinään. Paavali sanoi vain, että olisi parempi, jos kaikki olisivat naimattomia kuten hän, koska silloin he voisivat keskittyä evankeliumin levittämiseen. Perheellisten kuuluu huolehtia perheestään, edes evankeliumin saarnaaminen ei mene perheen edelle.
* kristitty ja pulliainen - Mietin pitkään mitä kirjoitit. Olet varmaan oikeassa, ainakin osittain. Tavallaan se tekee minut surulliseksi. Uskon kuitenkin, että monista asioista kristitty ja ei-kristitty voi olla yhtä mieltä. Pelastuksesta tosin ei.
Kristittykin on tavallinen pulliainen. Kaikki me ollaan syntisiä, krisitityt vain on armahdettu. Kristitty ei ole parempi ihminen kuin muut, vaikka syntisyydessä saatamme niin välillä luulla. Päinvastoin, kristitty tuntee omat syntinsä ja virheensä ja huonot puolensa paremmin kuin muut, sillä Jumala on valkeus, joka paljastaa kaiken sellaisen. Siksi kristityn ei pitäisi ylpeillä, vaan pikemminkin rakastaa ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä.
Jumala rakastaa jokaista pulliaistaan, olipa pulliainen sitten myönteinen tai kielteinen hänen suhteensa. Jokaisen Jumala tahtoisi pelastaa, mutta ei tahdo tehdä sitä väkisin. "Iankaikkisella rakkaudella olen minä sinua rakastanut, siksi olen vetänyt sinua puoleeni armosta," sanoo Herra.
Tämä keskustelu kiertää kehää. Minä sanon, että mielestäni Raamattuun ei pitäisi suhtautua kuin Käytöksen kultaiseen kirjaan joka antaa täsmälliset ohjeet kuinka pitää missäkin tilanteessa käyttäytyä. Mielestäni Raamattu ei vastaa sellaisiin kysymyksiin kuin saako nainen olla pappina, saako mies rakastaa seksuaalisesti miestä ja nainen naista. Sen vastaukset liikkuvat huomattavasti yleisemmällä tasolla esim. mikä on elämän tarkoitus, mitä on hyvä elämä ja kuolema, miksi maailma ei ole oikeudenmukainen, miksi ihmiset joutuvat kohtaamaan kärsimystä. Ja sinä sitten vastaat minulle että Raamattu sanoo naispappeudesta sitä ja homoseksuaalisuudesta tätä ja pitäisi lukea se ja tuo jae että ymmärtäisin. Joku toinen sitten pystyy samoista Raamatun totuuksista vetämään hyvin erityyppisiä johtopäätöksiä. Ja kaikki tietysti ovat vakuuttuneita siitä, että heidän tulkintansa on oikea ja Jumalan mielen mukainen. Eli tässä on aika syvällinen kuilu joka ei ylity, vaikka tahtoa olisikin. Mutta arvostan ystävällisyyttäsi ja ilmeistä vilpittömyyttäsi. Sen vielä haluan kyllä sanoa, että oman kokemukseni mukaan ei ole mitenkään sanottu, että kristitty tuntisi omat puutteensa ja heikkoutensa muita paremmin. Kaunis ajatus, mutta ei ole totta. Kuten ensimmäisessä viestissäni sanoi, uskon että moraali on meissä tietynlainen aisti. Ja on hyvin monia tapoja turruttaa moraaliaistiaan. Oman kokemukseni myötä sanon, että kristityt ovat monesti olleet hyvin eteviä tässä turruttamisessa. Mutta tällä en tietenkään tarkoita sinua.
Kaikkea hyvää, ja päivitä nyt ihmeessä lisää. Minusta on mukava lukea rehellistä pohdintaa. Itselläkin on blogi, mutta nyt huvitti esittyä anonyymina. Hiukan epäreilua sinua kohtaan, myönnän.
* kehä ja moraali - Niin... luulen, että kehässä on osittain ollut kyse siitä, että tarkoitamme joillakin sanoilla eri asioita. Minulle moraali rakentuu esimerkiksi niistä asioista, joita on ollut havainnollistamistarkoituksessa esillä. Olen ymmärtänyt, että etiikka on oppi hyvästä elämästä, moraali sen käytännön sovellutus. Näin ajatellen ei ole niin pientä tai suurta asiaa, ettei se menisi moraalin alle.
Raamatusta löytyy vastaus moniin käytännön elämän kysymyksiin, vaikkakaan ei kaikkiin. Toki Raamatun ytimenä on Jumalan tarkoitus pelastaa niin useita kuin mahdollista.
* tulkinnasta - Jep, tämä on se ikuisuuskysymys. Kuitenkin Raamattu on tekstiä, joka on tarkoitettu ymmärrettäväksi. Sen tekijällä on viesti, jonka hän tahtoo välittää meille, meidän kielellämme. Voimme ymmärtää hänen viestinsä siten kuin hän on tarkoittanut, taikka sitten väärin. Näinhän on aina viestinnässä, paitsi jos viestijä tarkoituksella tekee viestistään niin monisyisen, että siitä voidaan tehdä lukemattomia erilaisia tulkintoja, kuten abstrakstista taiteesta. Monet kohdat Raamatussa antavat kuitenkin ymmärtää, että Jumalan viesti ei ole näin moniselitteinen.
Toisien sanoen: Raamatusta on oikeita ja vääriä tulkintoja, vaikka jotkut kohdat ovatkin vaikeatajuisia. Siksi olen viittaillut Raamattuun, että joka aatteitani lukee, voi itse tarkistaa, etten keksi asioita omasta päästäni. Ja jos niin käy, niin sitten oikaista mua.
Kun sulla on uskontokausi, niin lue Raamattua lisää, todetaksesi kuka puhuu totta. Mutta varo, se voi vaikuttaa sinuun;)
Kuilu kenen välillä?
* kristityn itsetuntemus - Ei varmastikaan ole aina niin hyvä kuin saisi olla. Kuitenkin Raamattu kehottaa nöyryyteen, ja sehän on omien hyvien ja huonojen puolten tuntemista. Yksi kristityn suurimmista kiusauksista, minunkin, on ylpeys. Saatan kuulua juuri siihen joukkoon, joka ei tunne itseään niin hyvin kuin pitäisi. On surullista, että et ole tavannut nöyriä kristittyjä. Kyllä niitäkin on.
Kaikkea hyvää sullekin. Kyllä laitan lisää tekstejä, kunhan kerkiän. Jos joskus tekee mielesi, heitä blogisi osoite sähköpostiini. Utelias ;)
On sanottava että yliiopistotasoista opetusta nauttivan henkilön esitämänä käsityksesi osoittavat pöyristyttävää tietämättömyyttä.
Tarkoitan sitä että sinä arvoisa blogin ylläpitäjä nimimerkki Pälli rinnastat sumeilematta homoseksuaaliset suhteet ja lasten hyväksikäytön. Onko se ehkä vain huono vitsi?
Siksi ihan rautalankamallina on todettava, että näillä ilmiöillä ei ole sen enempää keskinäistä yhteyttä kuin heteroseksuaalien toteuttamalla lasten hyväksikäytöllä ja heterosekusaalisilla aikuisten välisillä suhteilla.
Pöyristyttävä tietämättömyyteni kohdistuu asiaan, josta on olemassa keskenään ristiriitaisia tieteellisiä näkemyksiä, nimittäin seksuaalisuuteen.
Tiede ja tieteen tulokset eivät ole totuutta; totuus on jotakin muuta. Tiedehän on määritelmänsä mukaan itseään korjaavaa - siksi se ei voi koskaan väittää saavuttaneensa lopullista totuutta jostakin asiasta.
Tiede ei ole myöskään täysin objektiivista taikka arvovapaata niin kauan kuin sitä tekevät inhimilliset olennot. Tieteilijät tulkitsevat tutkimustensa tuloksia aivan kuten tavalliset ihmiset elämänsä tapahtumia.
Lisäksi tiede on yhteisöllistä, mikä tarkoittaa, että tiedeyhteisö lopulta määrittää sen, mikä on tieteellistä ja mikä ei. Näin ollen voidaan pohtia sitä, onko tiede lopulta pelkkä konventioiden, sopimusten, kokoelma. (En nyt väitä, että näin olisi, vaan korostan sitä, että näin saattaa olla.)
Tämä on tekstissäni ilmaistu tiivistetyssä muodossa seuraavasti: "... lapsen identiteetti riippuu vielä täysin aikuisen suomasta tunnustuksesta (mikä on tosin vain nykyinen psykologinen, lue, tieteellinen näkemys); - - - Kuten yleisesti tunnustettua, myöskään tieteen tulokset eivät ole lopullisia totuuksia."
Minun kritiikkini kärki onkin tarkoitettu osumaan juuri siihen, minkä puit sanoiksi: ellemme ota mittapuuksi Raamattua, meillä ei ole mitään demokraattisen päätöksenteon kestävää kriteeriä erotella seksuaalisia suuntauksia toisistaan. Näin ollen pedofilia ja kaikki muut ovat loogisesti ajatellen samalla viivalla.
Rinnastukseni ei tarkoita, että pitäisin homoseksuaalisuutta ja pedofiliaa yhtä tuomittavina. Jos joku haluaa toteuttaa homoseksuaalisia taipumuksiaan, niin olkoon siihen vapaa. Jos joku haluaa sekaantua lapseen, niin sitä en halua sallia. Silti Raamatun mukaan nämä molemmat ovat syntiä - lue tarkkaan tuolta tekstistä, mitä se tarkoittaa.
Eli lyhyesti: rinnastukseni tarkoittaa, että kaikki seksuaaliset suuntaukset ovat keskenään samanarvoisia, ellemme ota jotakin ihmistä suurempaa mittapuuksi.
Kritisoin siis tällä kirjoituksellani nykyaikamme relativismia, ikivanhaa oppia, jonka antiikissa Protagoras muotoili kuuluisaksi iskulauseeksi: "Ihminen on kaiken mitta."
Lähetä kommentti