Todellinen valkeus, joka valistaa maailman

Olen kuullut valistuksen dialektiikasta aiemminkin, en vain muista missä... Kuitenkin Angelus Novuksen tapaaminen oli minulle uutta. Jotenkin samaistun häneen/siihen voimakkaasti. Näemme molemmat historian katastrofien ketjuna - tosin itse olen ajatellut sitä kapeammin, oman sukuni valtavana elämän mittaisena kipuiluna, johon ei tunnu mistään inhimillisestä löytyvän apua. Tuskinpa sukuni voi olla niin kovin erikoinen, ettei rikkinäisyyden määrästä jotakin voisi päätellä. Jos tämä ihmiselämä on pelkkää tuskaa, kivusta toiseen taivaltamista, missä on sen mieli? Ja kuinka minä yhtenä pienenä ihmisenä voisin tehdä yhtään mitään, millä olisi todella merkitystä: vaikka käyttäisin kaiken aikani vain lähimpieni kivun lievittämiseen, se olisi kuin vesipisara kärsimyksen erämaahan...

Olli-Pekan mukaan valistus on ajattelutapa, ei vain aikakausi. Ja todella - eikö sen kapean rationaalisuuden ihanne ole läpäissyt koko kulttuurimme? Rationaalisuuden käsitteeseen - siihen mitä se todella on - haluaisin joskus syventyä. Tahtoisin ehdottaa, että se voisi olla laajempaa ja syvempää kuin kylmää järkeilyä, mitä sillä intuitiivisesti ymmärrän. Toisaalta, rationaalisuuden voi nähdä välineenä, jonka käyttö riippuu sitä soveltavan arvomaailmasta. Valistuksen projektissa sitä piti käytettämän ihmisen vapauttamiseen kaiken ulkopuolisen pakkovallasta. Tämä on loogisesti ottaen sama asia kuin kapina Jumalaa vastaan, jos oletetaan hänen olevan olemassa. Mutta kuten helposti voi todeta, maailmassa on pakkovaltaa, jota ihminen ei voi paeta, alkaen kuolemasta ja muista luonnonlaeiksi nimittämistämme asioista.

Mielenkiintoista, että vaikka minä näen vapaustaistelun Jumalaa vastaan eräänä valistuksen dimensiona, Raamatun käsitystä ihmisestä logoksen kuvana ja siksi muusta luonnosta eroavana on käytetty perusteena ihmisen vallalle luonnon yli ja vaikkapa Hitlerin hirmuteoille. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä pahaa on hallitsemisessa sinänsä – eikö hallitsemista pitäisi arvostella sen mukaan, millaista se on? Eihän hallitseminen tee alamaisesta automaattisesti pelkkää objektia. Vaikka esimerkiksi lapset ovat vanhempien vallassa, he ovat mielestäni selvästi subjekteja, joilla on oma tahto, halut ja tarpeet. Ja koko vanhemmuuden ja kasvatuksen päämäärähän on auttaa lapsia kasvamaan itsenäisiksi aikuisiksi. (Nämä kaksikaan eivät välttämättä korreloi...)

Eräs itsenäisyyttä kaventava tekijä on ennakoimattoman pelko, joka on eräässä mielessä ihmisyyden ytimessä. On sanottu, että tämä jumalan tarve on saanut ihmiset kehittämään erilaisia uskonnollisia järjestelmiä, joiden avulla esimerkiksi luonnonvoimia voitaisiin kontrolloida. Näin ollen jumalat olisivat vain luonnonvoimien edustajia, representaatioita. Kristinuskossa näin ei kuitenkaan ole. Ensinnäkin Jumala on luonnosta täysin erillinen, ja sen takia hän voi muovata luontoa tahtonsa mukaan. Toiseksi hän on itse voima, henki - edes Jeesus ei ollut vain Jumalan edustaja maan päällä, vaan yhtä aikaa ihminen ja Jumala. Toisaalta tämä ei liene yllättävää, sillä kristinuskossa on kysymys ennen kaikkea suhteesta tähän Jumalaan, maailmankaikkeutta suurempaan voimaan, jota nimitetään rakkaudeksi. Eipä ihme, että rakkaustarinat niin kiehtovat meitä, onhan meidän vajavainen kykymme rakastaa heijastusta tästä valtavasta voimasta.

Lopuksi jäi kysymys vapaudesta: onko valistunut ihminen vapaa, vapaa tekemään asioita vain siksi, että hän niin tahtoo? Minä kysyn: onko ihminen koskaan ollut vapaampi, tai edes vapaa? Ja mitä vapaudella tässä tarkoitetaan? Tarvitseva ja haluava ihminen on itsensä vanki - halut ja tarpeet ovat auttamatta joskus ristiriidassa toisten tarpeiden kanssa, ja kun syvin tarve on hyväksytyksi ja rakastetuksi tuleminen, on muista haluista tingittävä saadakseen niitä osakseen. Tätä tarkoitan ihmisen vajavaisella rakastamisen kyvyllä, rakkautemme ehdollisuutta. Vain Jumala kykenee rakastamaan loppuun asti ehdoitta, myös silloin kun jää vaille vastarakkautta. Niinpä ihminen voi perustaa identiteettinsä tälle rakkaudelle, ja silloin hänen vapautensa on neljännestä ulottuvuudesta. Vaikka maailman kaikennielevään kärsimykseen löytyy vastaus vain yleisellä tasolla, jäljelle jää mahdollisuus kääntyä lohdutuksen Jumalan puoleen ja luottaa tulevan maailman oikeudenmukaisuuteen.

***

Sekunnissa ikuisuus - nykyfilosofian luentopäiväkirja I - 8/10. 11.11.2004.