Johdattelua nykyfilosofian maailmaan

Johdantoluennon teemana oli modernin käsite ja sen kritiikki. Moderniin liitettiin myös edistyksen kaatuminen, minkä olen aiemmin ymmärtänyt kuvaavan vasta postmoderniksi nimitettyä. Se olikin hiukan hämmentävää – vaikka tietysti postmodernin juuret juontuvat aiempaan, eivätkä murrokset ole välttämättä kuin käsitteellisiä, sikäli kuin aikaa voi jakaa jaksoihin. Mutta mikä sitten on kuvaavaa postmodernille, jos nihilistinen ahdinko kuuluu jo moderniin?

Kysymys modernin alusta ja määrittelystä johti kysymykseen sen loppumisesta. "Jos moderni ymmärretään aidoksi pyrkimykseksi itsemäärittelyyn, voiko se koskaan loppua?", kysyi Olli- Pekka. Tässäkin on kyse modernista ajattelusta. Eikö juuri moderni uskonut kehityksen voimaan post-modernin vaipuessa epätoivoon ja nihilismiin? Kehityksen tavoitteena lienee täydellisyys, ja jos aito pyrkimys itsemäärittelyyn on
kehityksen loppu, eikö se silloin ole syvintä, mihin voidaan päästä. Miksi muutos kuitenkaan loppuisi – ehkä joskus pyrkimys itsemäärittelyyn korvataan toisilla päämäärillä? Moderni ja postmodernihan ovat vain nimiä, joita ihmiset ovat antaneet kokemuksilleen ja ajanjaksoille kyetäkseen hahmottamaan todellisuuttaan. Ei kuitenkaan ole mahdotonta, että ihminen jonakin aikana voi kokea elävänsä aivan erilaisessa todellisuudessa kuin ihmiset ympärillään. Esimerkiksi minä ja viisi vuotta nuorempi siskoni olemme syntyneet eri perheeseen, koska vanhempieni taloudellinen tilanne parani viiden ensimmäisen elinvuoteni aikana huomattavasti, mikä vaikutti perheessämme kaikkeen alkaen vanhempieni suhteesta…

Luennolla esitetty Baumanin esimerkki holokaustista modernin epäonnistumisena on mielenkiintoinen. Mielestäni on kyse kuitenkin enemmän ihmisen tai ihmisten epäonnistumisesta. Vaikka paljon muuttuu, ihmisen ydin säilyy pitkälti samana. Siihen ytimeen on kuulunut aina tarve turvata omaa selustaa, vierittää syy toisen niskoille ja hallita toista saadakseen itse parhaat palat elämästä. Olen täsmälleen samaa mieltä Baumanin kanssa siitä, ettei sivistys kitke julmuutta ihmisestä. Se ainoastaan tekee julmuuden muodoista hienostuneempia, holokaustin ja modernin tapauksessa:
järkiperäisiä, järjestelmällisiä ja perusteellisia. Mieleeni tulee vanha sanonta "Joukossa tyhmyys tiivistyy". Yhteisvastuun osuus näyttää aina olevan pienempi kuin omavastuun: kun tehdään julmuuksia porukalla, syntipukki löytyy aina muualta kuin itsestä. Porukassa on helpompi sulkea silmät kaikelta, mikä voisi vaivata omaatuntoa. Varsinkin jos sattuu tekemään käden virkaa, eikä aivojen. Tällainen joukkosuggestio ei kuitenkaan ole modernin, vaan ihmisen ainutlaatuinen ominaisuus.

***

Sekunnissa ikuisuus - nykyfilosofian luentopäiväkirja I - 1/10. 16.9.2004.