Heideggerin olemisista

Dasein. In-der-Welt-sein. Täälläolo. Se on olemistaan kysyvä olento, mutta ei välttämättä ihminen, vaan mikä tahansa olento, joka kysyy. Onko dasein siis tietoisuutta olemisesta – täällä olemisesta? Onko se myös olemisen merkitys? Leenan esimerkissä kynä ei olisi kynä, jos maailmasta katoaisivat kaikki daseinit, tai vaikka vain kaikki ihmiset, koska sen jälkeen kynä ei enää olisi kenellekään kynä. Se olisi vain fyysinen objekti. Entä onko dasein subjekti? Ainakin, jos se kysyy omaa olemistaan…

Mutta omaa olemistaan voi kysyä monella tapaa: voi kysyä ainakin miksi ja miten. Mitä olemisesta kysytään – vai tarkoittaako kysyminen tässä tapauksessa vain ja ainoastaan sen kysymistä, mitä oleminen on?

Jotta kukaan voi kysyä mitään, kysyjän on oltava. Kun dasein kysyy omaa olemistaan tästä alkuehdosta käsin, syntyy heideggerilainen hermeneuttinen kehä; olentohan tarvitsee esiymmärryksen kysyäkseen sitä, mitä esiymmärrys koskee. Esiymmärrys on tässä käsitys olemisesta, jota myös kysytään… joka kysyy itseään.

Daseinin yleinen tapa olla on das Man – miten niin? Eihän das Man kysy olemistaan. Siis onko das Man jo dasein olemalla daseinin potentiaali? Jos das Man havahtuu omaan rajallisuuteensa, kysymään olemistaan vaikkapa nähdessään kuolemaa, siitä tulee dasein. Das Manin äärimmäinen mahdollisuus on kuolla. Äärimmäinen todellakin! Dasein taas ei voi kuolla, mutta ihminen, jolla dasein on, kyllä voi. Jättääkö dasein silloin ihmisen? Vai lakkaako se vain olemasta? Jos dasein on jollakulla, se ei välttämättä ole subjekti… mutta eipä ihminenkään aina ole subjektina.

Leenan kertoman mukaan kaikki oleminen on ajassa olemista. Oleminen on suhteissa, ihmisen ulkopuolella, mutta maailmassa. Onko maailma siis suhteiden joukko taikka kokonaisuus? Oleminen on myös maailman yksipuolinen raja, jonka toisella puolella on käsittämätön, saavuttamaton ei-ole. Ei-olen 'puolelta' katsottuna ei ole rajaa, koska siellä ei-ole.

Niin… looginen ajatus. Dikotomia. Mutta onko ei-olevaa? Takaisin antiikin
kysymyksenasetteluihin. ;)

Onko oleminen persoonaton jokin, jota ei voi pukea sanoihin, ja joka toteuttaa itseään, olemistaan meidän kauttamme? Jos dasein on oleva, eikö Heideggerkin eksynyt tieltä, kysymään olevaa? Sillä daseinhan ei ole eksistentiaali, olemisen tapa, attribuutti.

***

Sekunnissa ikuisuus - nykyfilosofian luentopäiväkirja I - 3/10. 30.9.2004.