Unohtumattomia

Louis Althusserin strukturalistinen ajatus kasvottomista ideologioista pelaamassa kohtalon shakkia itsensä subjekteiksi kuvittelevilla ihmisolennoilla muistuttaa teoriaa itsekkäistä geeneistä, jotka uusintavat itseään samaisten ihmispolojen välityksellä. Kuitenkin persoonallisuuden kokeminen ja etsiminen, projisoiminen lähes kaikkialle näyttää olevan ihmisluontoon piintynyt piirre. Tämän voi itse asiassa havaita juuri edellä mainituista teorioista: ihmisten toimesta inhimillistetään abstraktit ja fysiologiset entiteetit, tehdään niistä itsenäisiä aktoreita, jopa lähes omnipotentteja sellaisia – ainakin ihmiseen verrattuna. Mikä vieläkin kiintoisampaa, nämä kyseiset entiteetit näyttävät pystyvän luomaan ihmiselle illuusion siitä, että juuri hän on subjekti, eivätkä ne – vai pitäisikö sanoa he?

Nämä kaksi silmien eteen piirtyvää kehää kuvaavat erästä ihmiselämän paradokseista: yhtä aikaa tahdomme uskoa kykenevämme vaikuttamaan elämäämme ja jättäytyä jonkin suuremman käsiin. Itse raukeamattomana tällainen usko ratkaisee kuitenkin ristiriidan, jonka kohtaamme päivittäin; elämämme kulku on loputtomien neuvottelujen, alistumisten, voittojen ja kompromissien tulosta. Joidenkin elo näyttää soljuvan rauhaisia virtoja kohti selkeää päämäärää, toisten on yhtä myrskyä ja taistelua vailla toivoa sataman olemassaolosta tai sen saavuttamisesta.

Ehkä juuri tämä tekee ihmisistä niin alttiita ideologioille. Tarjoavathan ne mahdollisuuden sekä osallistua johonkin itseä suurempaan että mahdollisuuden oman subjektiuden vahvistamiseen. Althusserin sanoin ideologia kutsuu yksilöt subjekteiksi. Jumalasta sanotaan, että hän kutsuu olemattomat olemaan (Room. 4:17). Päinvastoin kuin Althusserilla, tämä tarkoittaa todellista subjektiutta. Jumalalle sellainenkin, joka meidän yhteiskunnassamme on syrjäytynyt, vammainen, syntymään kelvoton taikka vain tapettavaksi kelpuutettu, on arvokas ja rakas itsenään. ”Kuulkaa vähäisimmät maan, teitä rikkain tahtoo pitää aarteenaan. Kuulkaa unohdetut maan, teistä yhtäkään hän ei voi unohtaa.” – Juha Tapio

Ollessaan, eläessään ja liikkuessaan ideologiassa ihminen voi unohtaa itsensä, imeytyä flow-kokemuksen virtaan. Tällainen hurmio voi johtaa hirmuisiin tekoihin, joita historiamme tuntee useita. Myös uskonnot ovat synnyttäneet väkivaltaa, mikä muistetaan etenkin kristinuskon osalta mainita tenttikirjoissa aina kun mahdollista. Raamatun Jumalan edessä rikosten perusteluksi ei riitä ideologiaan vetoaminen eikä edes kokemus Pyhän Hengen kehotuksesta, vaan ihminen on vastuussa teoistaan aina katkeraan loppuun saakka. Tilinteon hetkellä tuomiolla on tuskin ideologioita, itsekkäistä geeneistä puhumattakaan.

Kulkurin mietteitä - nykyfilosofian luentopäiväkirja II - 5/8. 7.4.2005.