Mustaa valkoista mediaa

Kielioppi, kielipelit ja pelianalogia kiteyttävät Wittgensteinin myöhäisemmän filosofian keskeiset ajatukset. Kielen käyttöä kuvaa pelitilanne, jossa pelaajat noudattavat sääntöjä, minkä perusteella he pystyvät mielekkäästi toimimaan yhdessä. Ymmärrys jää perheyhtäläisyyden varaan, mutta riittää elämään. Kielioppi määrää niin syntaksin, semantiikan kuin pragmatiikankin: millainen kielenkäyttö kussakin tilanteessa mahdollistaa tavoitteellisen toiminnan.

Myös median toimintaa voi hahmottaa oikein pelien pelinä. Ajatellaanpa vaikka Terri Schiavoa, joka pääsi hengestään aviomiehen, oikeuskoneiston ja sairaalahenkilökunnan suosiollisella avustuksella. Kun keuhkosin tapauksesta tutulleni lounaalla, hän totesi vain, ettei ota kantaa puoleen eikä toiseen, kun ei itse tunne tapausta, ja lääkärinlausunnotkin ovat keskenään niin ristiriitaisia. Medialla oli siis pelattu kunniakkaasti.

Kenties tällaista epäluottamusta median totuudellisuutta kohtaan voisi pitää kaukonäköisenä. Postmodernin ihmisen on kuitenkin lähes mahdotonta irtisanoutua mediapelistä, ellei sitten tee robinsoneja tai vetäydy alkuperäiskansojen pariin. Mediatutkija Johanna Sumiala-Seppäsen sanoin media on pyhä, yhteisömme ydin; sosiaalinen todellisuutemme on mediavälitteistä (Luento Median mahti 2.4.2005 Jyväskylässä). Arkipäivän juorut eivät koske enää naapureitamme, joita emme tunne, vaan julkkiksia, joiden edesottamuksia seurataan kuin saippuasarjaa. Niinpä myös näennäinen mediapelistä irtisanoutuminen voi olla vain kriittisyyteen verhottua vastuun pakoilua. Unohtamatta, että on myös tilanteita, jolloin on todella syytä todeta, ettei tiedä asiasta riittävästi.

Myös tutkiva journalismi, joka valottaa milloin kenenkin seksiseikkailuja, saisi kysymysmerkeillä spekuloinnin sijaan keskittyä aiheisiin, joiden todenmukaisuutta voitaisiin edes jotenkin arvioida. Kolumnissaan Sanansaattaja-lehdessä Sumiala-Seppänen (12.5.2005) suomii juorujournalismin vastuutonta vallankäyttöä terävästi. Sanat eivät ole viattomia. Kielipelien säännöt ovat muotoutuneet yhä sallivammiksi sananvapauden varjolla. Ihmisen persoonan mustaaminen on vaivatonta, kysymysmerkeillä varustettuja vihjailuja vastaan puolustautuminen lähes mahdoton tehtävä. Lähditpä peliin mukaan tai et, epäilyksen varjo ei väisty yltäsi kerran siihen langettuaan. Pelivertaus implisiittisesti vakuuttaa, että kaikki on vain leikkiä. Mutta kuten mainos julistaa: ”Elämä kallis - - -.”

***

Kulkurin mietteitä - nykyfilosofian luentopäiväkirja II - 3/8. 24.2.2005.